Quantcast
Channel: Opinio RSS Feed
Viewing all articles
Browse latest Browse all 30

Odinin nolojen tilanteiden miehet ja totuuden pitkittynyt kieltäminen

$
0
0

 

Eräs mies hakattiin, valeltiin polttoaineella ja sytytettiin tuleen.

Syy oli yksinkertainen: häntä luultiin pedofiiliksi ja kanssaihminen otti oikeuden omiin käsiinsä. Oikeasti surmattu mies oli ottanut valokuvia hänen kukkapenkkejään vandalisoineista lapsista ja hänen tarkoituksensa oli antaa ne kuvat poliisille todistusaineistona.

Ja kun poliisi ymmärsi, mistä oli kyse, mies pääsi vapaaksi. Mutta hänet surmattiin silti, sillä luulo oli totuutta vahvempi.

Miksi tämä uutinen on ajankohtainen? 

Siksi, että meillä Suomessa on kasvavissa määrin perustettu katupartioita, joiden tehtävä on tehdä työtä, joka kuuluisi poliisille. Ja siihen on syynsä, miksi poliisin pitäisi tehdä tietyt asiat - kuten järjestyksen valvonnan - eikä poliittisesti motivoituneiden joukkioiden, joiden motiivit ovat rasistiset ja lähtökohdiltaan ihmisiä joko syyllisinä tai vähintään potentiaalisina syyllisinä pitävinä:

Image

Suomalaisten turvana isänmaallisen, valkoisen Suomen puolesta? Ja ihan vakavissaan ovat? Myötähäpeä, nolous sekä todellisuus ovat kietoutuneet näissä Odinin Nolojen Tilanteiden Miehissä kokonaisuudeksi, jossa en tiedä, pitäisikö minun itkeä vai nauraa. Ehkä hieman kumpaakin. Nyt minä periaatteessa ymmärrän, mistä syntyy 'Pojat ovat poikia'- fraasi, sillä pojathan ne tässä ovat niin huolissaan meistä kaikista ja sitten lainaavat vieraasta mytologiasta nimensä ja ovat puolustavinaan suomalaista kulttuuria. Kyllähän tuo hymyilyttää, mutta myös hiljaiseksi vetää. Melkoisen keitoksen ovat keittäneet, sanoisin.

Kun todellisuudesta irrallaan olevat 'Soldiers of Odin' alkavat ilmestymään katukuvaan, voi toki vain ihailla, miten tosissaan pojat ovat natsilarppauksensa ottaneet. Oikeasti tuo todellisuuskriittisyyteen perustuva partiointi on pelottavaa, sillä se perustuu vain ennakkoluuloille ja peloille. Ja tietenkin halulle päästä vähän lyömään mustaa miestä turpaan. Ja onhan se karmivaa, kun uutisiakin lukee joku muu kuin valkoihoinen (menee Joensuun Odinin Soturi ihan hämilleen):

Ja herra Kinnunen Joensuun larppaajista jatkaa totuttuun tyyliin:

Rasisteja emme ole - olkaamme siis Odinin Sotureita! On komiaa, perkele!

Harmillista näille larppaajille toki on se, että heidän tarinoissaan rikollisuuden riivaamista maahanmuuttajista ja turvallisuuden katoamisena suomalaisilta kaduilta, ei ole juuri totuuspohjaa. Esimerkiksi Joensuun Odinin Sotilaat uskottelevat ihan vakavissaan, että siellä ei oikein kaupoissa pääse enää kulkemaan, kun ulkomaalaiset riivaavat tavallisia suomalaisia ihmisiä. Ja totuus on jossain ihan muualla:

-"Joensuussa katuja partioivat Soldiers of Odinin miehet kertovat kaupunkilehti Karjalan Heilin haastattelussa, että K-Market Aittarannan edustalla käydään päiväsaikaan porukalla päälle, revitään naisilta laukkuja ja viedään puhelimia. Mieskolmikko kertoo lehdessä, että tapauksille on paljon silminnäkijöitä.

Poliisi ja myyjä kumoavat huhut.

– Ei kyseisen ruokakaupan edusta ole vaarallinen. Emme ole saaneet rikosilmoituksia eikä paikalle ole tehty hälytystehtäviä. Kummallista olisi, jos rikoksia olisi tapahtunut, eikä kukaan olisi tästä ilmoittanut poliisille, sanoo komisario Kimmo Wetterstrand.

– En ole työssäni nähnyt mitään levottomuuksia tai kuullutkaan mistään levottomuuksista, toteaa myyjä Rosaliina Niemelä, joka yllättyy kaupunkilehden sivulla olevista väitteistä.

Kaupassa käyvät myyjän mukaan ahkerasti muun muassa kansainväliset korkeakouluopiskelijat ja läheisen ammattikoulun opiskelijat.

Vastaanottokeskuksissa suukopua

Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusta ei Joensuussa ole, vaan lähin sijaitsee Kontiolahden Paiholassa parinkymmenen kilometrin päässä. Vastaanottokeskusten arki on sujunut Pohjois-Karjalassa poliisin mukaan varsin rauhallisesti.

– Yksittäisiä hälytystehtäviä on ollut, kun asukkailla on ollut ahtaissa tiloissa lähinnä suullisia yhteenottoja. Enemmän kyllä suomalaiset kunnostautuvat perhehälytyksissä ja työllistävät poliisia, summaa Wetterstrand.

Sen sijaan epäillyt raiskaustapaukset ovat jäämässä mysteereiksi.

Poliisi on tutkinut epäiltyä raiskauksen yritystä ja epäiltyä raiskausta syyskuun puolivälistä lähtien, mutta silminnäkijöitä ei ole ollut. Asianomistajien mukaan epäillyt tekijät olivat "ulkomaalaisennäköisiä miehiä".

Rikosnimikkeet pohjautuvat asianomistajien esitutkinnassa suullisesti antamiin tietoihin."-

Ja tämä tarina Joensuun poliisilta on oleellinen tässä kohtaa: Odinin Urpot eivät perusta toimintaansa todellisuuteen, vaan huhuille. Heillä ei ole mitään järkevää syytä partioinnille, vain heidän omat halunsa ja motiivinsa, jotka lienevät väkivalta ja oman aatteensa glorifioima usko suomalaisen kulttuurin ja yhteiskunnan puolustamisesta. 

Kun mies poltetaan hengiltä vain siksi, että häntä luullaan pedofiiliksi, luuletteko, että samaan ei pystyttäisi täällä Suomessa? Kun asialla ovat kaduilla partioivat Odinin Nolojen Tilanteiden Miehet, jotka eivät edes omassa argumentaatiossaan tyydy todellisuuteen, vaan jo lähtökohtaisesti hakevat oikeutuksensa mielikuvituksesta, huhuista ja luottavat mieheen, joka on tunnettu väkivaltarikollinen, niin ei minua ainakaan naurata: 

-"Kemistä ympäri Suomea toimintaansa levittävän Odinin soturit -joukkion johtajalla Mika Rannalla on rikostuomio ulkomaalaisiin kohdistuneesta pahoinpitelystä.

Kemi-Tornion käräjäoikeuden papereiden mukaan Ranta on tuomittu samassa yhteydessä myös teräaseen ja kettingin hallussapidosta julkisella paikalla.

Vuonna 2005 tapahtuneessa rikoksessa Ranta hyökkäsi yhdessä ystävänsä kanssa kahden ulkomaalaisen kimppuun kemiläisessä ravintolassa. Kumppanukset löivät molempia uhreja ja toisen uhrin puolustautuessa tämän käsi murtui."-

Enkä minä koe katujemme tulevan turvalliseksi, kun tämä nolouden läpitunkema joukkio kaduilla partioi. Eivät nämä Keminkään urhot todellisuudesta piittaa, sillä Kemissä he ovat olleet 'partioimassa' esimerkiksi uimahallilla, josta kiistetään mitään ongelmia maahanmuutajien kanssa olleen. Arvatteeko, mikä oli Odinin Soturin vastaus? No, poliisi on kieltänyt kertomasta. Ullatus. Kun todellisuus ei vain kelpaa, niin aletaan Odinin Soturiksi.

Minulla on pyyntö teille, Odinin Nolojen Tilanteiden Miehet: partioikaa vain siellä maaseudulla, jossa musta mies on yhtä harvinainen kuin ovat karismastani lumoutumatta jääneet naiset.

Tai oikeasti: menkää vaikka metsään, ei maaseutu ole tehnyt mitään pahaa ansaitakseen teidät, olkaa hyödyksi, kerätkää käpyjä, menkää risusavottaan, menkää minne tahansa, mutta pysykää nyt sivistyksen luota poissa, sillä teillä on negatiivinen Midaksen kosketus ja kaikki, johon te koskette, muuttuu rumaksi ja haisevaksi. Ja lisäksi ihmiset pelkäävät teitä. Oikeutetusti, enkä ihmettele: rikolliset sekä rasistit kaduilla partioimassa ei ole minusta turvallisuutta henkivä kombinaatio. Toivottavasti teille ei tule kylmä siellä hyödyksi ollessanne ja toivottavasti muistatte laittaa villahousut jalkaan, on luvattu kylmiä kelejä.

Ja sitten minä toivon lujasti, että kukaan ei oikeasti keksi mitään wannabe- punakaartia kuin vastaiskuna tälle isänmaallisen eetoksen partioinnille. Sillä nämä eivät ansaitse merkitystään suurempaa huomiota. Nauru on paras lääke, jota me tavalliset ihmiset voimme tarjota tässä kohtaa. Ei muuta.

Ja lopuksi minä toivon, että sekä poliisi että ihan tavalliset kansalaisetkin alkaisivat ihan tosissaan ymmärtämään, että Odinin Sotilaisen symppaaminen ei johda mihinkään hyvään. Ei ikinä.

-"Poliisin tehtävänä on valvoa, että Suomen lakia noudatetaan. Sillä on siihen lain suoma oikeus sekä tarvittava osaaminen ja henkilöstö."-

Kun rikolliset alkavat tekemään poliisin työtä, me hiljalleen alamme hyväksymään poliittisesti motivoituneen järjestyksenvalvonnan ja jos poliisi kuin vaivihkaa hyväksyisi tämän, se asemoi itsensä miltein 'valkoisen Suomen puolesta taistelevaksi järjestöksi'. Ja tämä on minusta mahdollisena skenaariona melko kylmä (joskin uskoakseni melko epätodennäköinen).

Se, miksi nämä joukkiot kasvavat todellista merkitystään suuremmiksi, on ihmisten tapa purkaa omaa agressiotaan tällaisten ryhmien kautta. Tämä ihan siksi, että katupartiot tekevät ’työtä’, jota me muut emme edes halua tehdä, muuten kuin salaa ajatuksissamme – ja katupartiot muuttavat oman agressiomme lihaksi ja vereksi. Siksi katupartiot kiinnostavat.

En silti halua elää yhteiskunnassa, jossa poliittiset tavoitteet ylentävät ihmisen tekoihin, jotka ovat normaaleita, vahvoja arvojamme sekä moraaliamme vastaan. Sillä siinä maailmassa tavallinen rauhaa sekä demokraattista yhteiskuntaa rakastava ihminen on muuttunut ääriajattelijaksi (kuten esimerkiksi minä).

On ymmärrettävä ja hyväksyttävä se tosiasia, että vahvat arvomme ovat voimakkaampia ja tärkeämpiä kuin yksikään poliittinen ideologia, eikä yksikään poliittinen ideologia voi kävellä näiden arvojemme saati niitä ilmentävien lakien yli: 

-"...rikoslain 17 luvun 1 a §:ssä kriminalisoidaan nimenomaisesti kuuluminen rikollisjärjestöön rikosten tekemiseksi rotuun, ihonväriin, syntyperään, kansalliseen tai etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai vammaisuuteen perustuvasta vaikuttimesta taikka niihin rinnastettavasta muusta vaikuttimesta."-

Ja poliisi komppaa:

-"Poliisiylijohtaja ei hyväksy myöskään rasistista motiivia katupartioinnin perusteeksi. Yhteiskuntarauhaa vaarantavan ääriliikkeen tekemä katupartiointi on poliisiylijohtajan mukaan erittäin tuomittavaa.

– Suomen yhteiskuntajärjestystä vaarantavia liikkeitä seuraa Suojelupoliisi, mutta paikallispoliisi tukee Supon toimintaa näiltä osin. Eihän näillä ääriliikkeiden lipun alla liikkuvilla ihmisillä ole mitään tekemistä vapaaehtoistoiminnan kanssa, Kolehmainen linjaa.

Kemissä katupartiointia harjoittavan Odinin sotureiden johtohahmo Mika Ranta kuuluu Suomen Vastarintaliikkeeseen, joka pyrkii kaatamaan Suomen nykyisen yhteiskuntajärjestyksen, ja on siten juuri poliisiylijohtajan mainitsema ääriliike."-

Odinin Soturit ovat ilmiönä mitä mainioin hyödyllisten idioottien aikaansaannos, sillä se sopii nykyiseen poliittiseen ilmapiiriin kuin nyrkki vääräuskoisen silmäkulmaan.

Kun Odinin Urhot seikkailevat, saadaan ylläpidettyä myyttiä ääripäistä ja siitä, miten ne turvapaikanhakijat sittenkin vaaransivat yhteiskuntarauhan ja ne turvapaikanhakijat ovat juuri sopivia syntipukkeja kaikelle pahalle, sillä sen roolin he ovat saaneet ilman omaa vaikutusta asiaan. Riittää, kun he ovat olemassa. Ja tässä tarinassa Odinin Nolojen Tilanteiden Miehet tulivat kuin tilauksesta.

Ja poliisi: älä millään tavalla hyväksy tehtäviesi siirtoa rikollisille, jotka muukalaiskammossaan sekä valkoisen miehen puolustamisen eetoksessaan vain kiihottavat erityisesti muslimeita vastaan:

-"Ei kaikki, mutta esimerkiksi Pariisin terrori-iskut oli islaminuskoisten suorittamia. Ei tietenkään kaikki ole epäilyttäviä, mutta kun hyö tuovat oman huonon sakkinsa mukanaan, ja sitten täälläkin alkaa räjähdellä. Tuovat oman sotansa tänne ja jatkavat keskinäistä kamppailuaan täällä

– Kulttuurierot on niin suuret, että ne ei ymmärrä, että täällä on  naisillakin oikeudet. Suomalainen nainen saa äänestää ja meillä on presidenttinä ollut nainen. Nykyisin  naisilla on hyvä asema Suomessa."-

Se hetki, kun ihmisen näkee vain ihmisen uskonnon edustajana, on hetki, kun ei näe ihmistä enää lainkaan. Se on se hetki, jossa mies poltetaan kadulla, kun hän ehkä oli pedofiili. Ehkä. Sillä usko siihen oli niin kova. Hänen oli pakko olla pedofiili, sillä ihonväri, kulttuuri ja uskonto.

Siksi: nollatoleranssi. Siksi: nauru. Hulluudelle ei voi olla sosiaalista tilausta, eihän? Ja ketkä olivatkaan niitä, joiden toimintaa määrittää sokeasti usko ja aate?

Miettikääpä sitä, Odinin Soturit. Miettikääpä sitä, tavalliset ihmiset.

 

................................................................................................................................ 

PS. Tulee entistä turvallisempi olo, kun rikolliset ottavat oikeuden omiin käsiinsä. Ja logiikka on perinteinen:"Ei kai se haittaa, et me ollaan niinq rikollisii, kun pointti on se, et niinq ei niit tarvii tänne lisää tuoda". Ja saahan sitä nyt kirveelläuhkailla (kun uhkailija on asikkalainen versio Odinin Pölhöistä)?

Niinpä. Ja niitä rikollisiahan ihan varta vasten tuodaan ja rikollisia on edelleen sellainen promille. 

 

 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 30

Trending Articles